Tag Archives: Väisästen sukuseura

Etelä-Savon Väisästen sukuseura ry

Tervetuloa Savon Väisästen sukuseura ry:n sivuille!

Savon Väisästen sukuseura ry on perustettu vuonna 1999. Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi Väisästen sukuseuraa: Savo/Kainuun Väisäset ja Savon Väisäset.
Savon Väisästen juuret sijoittuvat lähinnä Etelä-Savoon Mikkelin seudulle.
1990 -luvulla Valma Hamunen aloitti suvun jäsenten kartoituksen ja sukututkimuksen, jonka ansiosta “Juuret” -sukututkimusohjelmaan voitiin kirjata sekä suvun jäseniä että heidän esipolviaan.
Kirjaustyön suoritti Janne Nulpponen.
Tällä hetkellä ohjelmassa on yli 2000 suvun jäsenen nimeä.
Sukuseuraan kuuluvilla suvun jäsenillä on mahdollisuus saada tietoa omista juuristaan noin vuoteen 1685 saakka. Savon Väisäset ovat tuolloin asuneet Mikkelin ympäristössä, Ristiinan Pelloksella, Mikkelin Asilassa, Juvalla ja Anttolassa.
Serkut